Pop up tapahtuma Vaajakoskella

Jos yrityksen kautta on päässyt tutustumaan moniin ihaniin asiakkaisiin, niin samalla on tullut tavattua myös monta upeaa yrittäjäkollegaa. Piritta soitti minulle noin kuukausi sitten ja kysyi, että olisinko halukas lähtemään mukaan pop up-tapahtumaan Vaajakosken keskustaan tutustumaan paikallisiin asiakkaisiin. Ja tietysti halusin, sillä jostain syystä näin palokkalaisena/tikkakoskelaisena Vaajakoski ja sen ympäristö on jäänyt minulle aika tuntemattomaksi seuduksi eikä tuttujakaan täällä päin montaa asustele. Tölskässäkään en ollut ennen leipomon perustamista kertaakaan käynyt, joten enemmän kuin mielelläni halusin lähteä mukaan muiden paikallisten yrittäjien kanssa järjestämään jotain uutta ja kivaa.

avajais_flyer

Tapahtuma järjestetään Vaajakosken keskustassa entisen Tiimarin tiloissa 25.8. klo 10-18.00. Piritan ja minun lisäksi mukana on Maarit, jonka edustamiin Forever Living Products-tuotteisiin tutustun itsekin ensi kertaa, sekä Tiitu Designin Tiina, jonka kanssa olenkin tehnyt yhteistyötä jo pidemmän aikaa.

Piritta on lastenvaatemerkki POMPdeLUXin edustaja ja merkin ollessa minulle entuudestaankin todella tuttu (ja mieluinen), oli helppo sanoa yhteistyölle kyllä. Meillä poika on puettu melko vahvasti pienestä asti Pompin vaatteisiin ja sainkin Piritalta muutaman kuvan uudesta mallistosta. Mallisto julkaistaan samana päivänä 25.8, jolloin pääsette heti näkemään uutuudet ensimmäisenä ja tekemään tilauksia paikan päällä.

AW16imagephoto_03 AW16imagephoto_02

Forever Living Products-tuotteita esittelevä Maarit kertoi, että kyseessä on laadukas sarja, joka sopii vauvasta vaariin kaikille. Maarit on työskennellyt merkin parissa jo muutaman vuoden ja innolla odotan, että minkälaisesta tuoteperheestä on kyse.

Tiitu Designin Tiina saattaa olla monelle tuttu jo Minna bakesin kuvien kautta. Sen lisäksi, että Tiina on kuvannut Minna bakesin herkkuja, hän todella taitava graafinen suunnittelija ja henkilökuvaaja, niin newborn/lapsi kuin hääkuvauksen saralla. Jos kaipaatte paikallista valokuvaajaa niin kannattaa kysellä miten häneltä liikenee aikoja tälle syksylle.

Otan myös itse myyntiin Tiinan kortteja sekä pieniä sisustustauluja, mistä näkee myös meidän yhteistyömme tuloksia. 🙂

tiitudesign4 tiitudesign2 tiitudesign3tiitudesign1Olen itse paikalla klo 10-12 sekä 16-18 cupcake-maistiaisten ja myyntipöydän kanssa. Myyntiin ei tule kuitenkaan herkkuja, vaan juhlatarvikkeita ja lakuja, sillä herkut saa taas normaalisti perjantaina klo 12-18 myymälästämme.

Tulkaa moikkaamaan ja maistelemaan eri cupcake-makuja, nähdään torstaina! 🙂

tiitu_design_kortit_minna_bakes_myymäläjuhlapalvelu_jyväskylä_slider

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Comment *